Kuopion Tradenomiopiskelijat ry

Yhdistys

Kuopion Tradenomiopiskelijat ry (KuoTra) on Savonia-ammattikorkeakoulun liiketalouden opiskelijoiden etuja valvova rekisteröity yhdistys. Yhdistys on perustettu vuonna 2009 ja sen toiminnasta vastaa opiskelijoiden keskuudesta vuosittain valittava hallitus.

Hallitus pyörittää yhdistyksen jokapäiväistä toimintaa huolehtien sen taloudesta, yhteistyökuvioista, järjestäen tapahtumia ja valvoen tradenomiopiskelijoiden etuja. Yhdistystä ja hallituksen toiminnan linjoja ohjaavat kuitenkin jäsenet. Jäsenistölle avoimia yhdistyksen kokouksia järjestetään vuosittain minimissään kaksi: yksi syksyllä ja yksi keväällä. Näissä päätetään esimerkiksi tulevan vuoden toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta, sekä tietenkin valitaan hallitustoimijat seuraavalle toimikaudelle.

Uusia toimijoita haetaan aina syksyisin järjestettävällä haulla. Varsinaiset valinnat tehdään syyskokouksessa ja uudet toimijat aloittavat toimintansa tammikuussa. Tehtäviin kuitenkin perehdytään huolella jo loppuvuodesta.

Ilmoitamme hausta sähköpostitse sekä sosiaalisessa mediassa jokaisen toimikauden loka-marraskuun vaihteessa, ole siis tarkkana!

Mikäli hallitushommat kiinnostaa, voi niistä tulla kyselemään meidän ständeillä, toimistopäivystyksissä, tapahtumissa tai ihan missä vaan missä meikäläisiä näkyy. Myös Facebookissa, Instagramissa ja sähköpostitse voi olla yhteyksissä.

KuoTran toimintaa tukemassa