Kuopion Tradenomiopiskelijat ry

Tapahtumat

KuoTralla on pitkin vuotta erilaisia tapahtumia, bussireissuista sitseihin. Tapahtumia järjestetään sekä itsenäisesti että yhdessä muiden opiskelijayhdistysten ja -järjestöjen kanssa. Tsekkaa ajankohtaisimmat tiedot tapahtumista meidän Facebook-sivulta!

Mitä KuoTran tapahtumia vuoden aikana sitten järjestetään?

Poikkarit

Syksyllä 2018 KuoTra lanseerasi uuden konseptin nimeltä Poikkarit. Poikkarit ovat nimensä mukaisesti poikkitieteellinen tapahtumakonsepti, joka kerää sitsikansan yhteen haalarin väristä tai koulutusalasta riippumatta. Poikkari-sitsejä järjestetään neljä kertaa lukuvuoden aikana – aina eri teemoilla.

Mitkä ihmeen sitsit?

Sitsit on pohjoismainen akateeminen pöytäjuhla, joissa syödään, lauletaan juomalauluja ja pidetään puheita sekä joissain tapauksissa seurataan myös ohjelmaa. Vaikka et koskaan olisikaan sitseillä käynyt, niin lähde vain rohkeasti mukaan! Sillä ”sitsaamaan” oppii parhaiten osallistumalla sitseille.

Fuksisitsit

Jotta myös kaikki rakkaat fuksit pääsevät perille jo heti syksyn alkuun mistä sitsaamisessa on kyse, niin heille järjestetään heti lukukauden alkaessa Fuksisitsit! Fuksisitsit on erityisen matalan kynnyksen tapahtuma, jossa tuutorit pääsevät näyttämään fukseille mallia siitä, miten sitä sitseillä sitten loppu opiskeluaikana tulisi toimia.

Haalarikaste

Opiskelijakulttuurin perinteiden mukaisesti haalareita ei tulisi käyttää ennen haalarikastetta. KuoTra järjestää uusille fukseille haalarikasteen mitä pikimmiten haalareiden saavuttua – yleensä syksyllä, mutta erilaisten kommervenkkien vuoksi kastetta on juhlittu joskus vasta talven tultua. Haalarikasteessa fuksit vihitään virallisesti tradenomiopiskelijoiksi ja he vannovat pyhän haalarivalan.

Tradenologia

Tradenologia (eli helpommin lausuttuna logia) on Tradenomiopiskelijoiden ja sen jäsenyhdistysten vuosittain järjestämä tapahtuma. Kahteen päivään sisältyy perinteisimmin joukkueittain suoritettava rastikisa, approt ja mahtavat jatkobileet kumpanakin iltana. Logiaa on vietetty vuodesta 2003 ympäri Suomen, eikä onneksi tälle jatkumolle loppua näy! Koska Tradenologia on Suomen suurin tradenomien oma tapahtuma, KuoTra pyrkii järjestämään bussikyydityksen tapahtumakaupunkiin ja takaisin joka vuosi.

KuoTra goes Tahko

Tammikuun loppupuolella tradenomit pakkautuvat bussiin ja huristelevat Tahkolle! Tiedossa on pari päivää rentoa hengailua vaihtuvin aktiviteetein: viime vuosina on muun muassa pelattu beerpongia turnauksen muodossa, kisattu talviolympialaisissa ja sitsailtu. Reissun aikana on myös mahdollisuus singahtaa rinteille laskemaan tai valua kylpylään rentoutumaan.

Excursio

Syksyllä 2019 KuoTra iski päänsä yhteen kolmen muut opiskelijayhdistyksen kanssa, josta syntyi syksyn kuumin excursio! Kaksi täyttä bussilastillista opiskelijoita kävi tutustumassa Savon alueen eri pikkukuppiloihin. Tapahtuman liput myytiin loppuun muutamissa tunneissa, joten excursion paluuta voidaan odottaa jälleen koronan jälkeen. Never stop the madness-excursio tulee palaamaan kentille suurempana kuin koskaan!

Yhteistyöbileet

Joskus on kivaa järjestää tapahtumia myös isommalla porukalla! KuoTra on yhdessä muiden Savonian opiskelijayhdistysten kanssa järjestämässä Kuopion Opiskelijabileitä. Kavereiden kesken KOB järjestetään kolmesti vuodessa: heti syyslukukauden alussa opiskeluja starttaamaan, loppuvuodesta pikkujoulujen merkeissä ja keväällä Puijonkadun Appron jatkoiksi.

Tämän lisäksi KuoTra on mukana myös muiden yhdistysten järjestämissä tapahtumissa, kuten sitseillä tai muissa eri tilaisuuksissa. KuoTra ottaa osaa myös SAVOTTAn isompiin tapahtumiin kuten Winterfestiin sekä KalPan opiskelijapeleihin, joita järjestetään pari kertaa lukuvuoden aikana.

KuoTran toimintaa tukemassa