Kuopion Tradenomiopiskelijat ry

Toimivuosi tulee päätökseensä – hyvää uutta vuotta!

Toimivuosi tulee päätökseensä – hyvää uutta vuotta!

Vuodenvaihde on jälleen koittanut, joka tarkoittaa että on aika saattaa myös KuoTran toimintavuosi
päätökseensä. On ollut kunnia saada luotsata rakasta yhdistystämme ja edistää toimintaamme yhdessä
aivan mielettömän osaavien ihmisten kanssa, niin hyvinä kuin haastavinakin aikoina.

Vuoden aikana pääsimme toteuttamaan niin opiskelijatapahtumia, lajikokeiluja, yritysvierailuja sekä
Hyvinvointiviikkoja. Yhdistyksemme osallistui myös aktiivisesti moniin muihin kampanjoihin yhdessä muiden
opiskelijayhdistysten sekä ainejärjestöjen kanssa. Toimikaudella nostettiin myös esille edunvalvontaa ja
vaikuttamista, keskittyen erityisesti opetuksen laatuun sekä hallituksen toimintaan uutena nimitettyyn
vaikuttamisviestinnän rooliin.

Myös edustustehtäviä riitti vuoden aikana, aina järjestökoulutuksista liittokokouksen sekä yritystapaamisien
kautta vuosijuhlaedustamiseen. KuoTran omat vuosijuhlat odottelevatkin jo aivan kulman takana, kun
huhtikuussa pääsemme juhlistamaan yhdistyksemme 15-vuotista taivalta!

Marraskuussa valittiin yhdistyksellemme hallitus vuodelle 2024, jonka toimimista luotsaamaan yhdistykselle
luotiin uusi kolmivuotinen strategia vuosille 2024-2026. Strategian myötä, yhdistyksemme toiminta tulee
jatkossa keskittymään muun muassa yritysyhteistyön, edunvalvonnan sekä hallituksen toiminnan
kehittämisen ympärille. Tavoitteenamme on edistää jäsenistömme oloja sekä etua korkeakouluympäristössä
sekä tulevaisuudessa keskittyä myös opiskelijoiden ura-ajattelun kehittämiseen tekemämme
yritysyhteistyön kautta.

Tulevina vuosina opiskelijajärjestökenttä tulee takuuvarmasti olemaan muutoksen keskiössä, josta viitteitä
on nähty jo kuluneen vuoden aikana. Väistyvä hallitus haluaakin toivottaa rutkasti tsemppiä valituille
toimijoille ensi vuoden haasteisiin – te pystytte siihen!

Kuopion Tradenomiopiskelijat ry:n hallitus 2023 haluaa kiittää kaikkia yhteistyökumppaneitaan, sidosryhmiä
sekä äärimmäisen rakasta jäsenistöään kuluneesta vuodesta. Kiitos kaikista kohtaamisista ja mukavista
hetkistä, joita olemme tänä vuonna kokeneet ja nähneet sekä rutkasti tsemppiä tulevalle vuodelle 2024!
Törmäillään kun tavataan! 😀

31.12.2023

Kalle Kauppinen
Kuopion Tradenomiopiskelijat ry:n puheenjohtaja 2023

KuoTran toimintaa tukemassa